Mihin hujahtivat syyskuun loput viikot?

Tänään perjantaina ei ole luentoja, joten sain rauhassa heräillä ja kirjoitella tänne teille. Kävin eilen illalla uimassa Raksilan uimahallilla ja juuri nyt olo on tässä rauhallisessa aamussa pitkästä aikaa mukavan levollinen. Ensimmäinen opiskelukuukausi oli aikamoista eteenpäin räpiköimistä. Mukavaa on ollut, mutta myös kiireistä ja hankalaa. Nyt tässä kohtaa on ollut ihanaa löytää omaa aikaa opiskeluiden väliin. Sellaista rauhoittumis- ja liikkumisaikaa, mielen ja kehon palautteluaikaa. Tänään ajattelin tähän postaukseen vähän kerrata itselleni ja teille, että mitäs tuo ensimmäisen opiskelukuukauden loppupuoli pitikään sisällään. Yritän malttaa käydä asioita melko lyhyesti läpi ja palata joihinkin niihin mahdollisesti myöhemmin omissa postauksissa.

Kolmas opiskeluviikko (16.-22.9.2019):

Kolmas viikkoni alkoi paluumatkalla Helsingistä Ouluun. Olin lähtenyt vanhojen opiskelukavereideni kanssa viikonlopuksi Helsinkiin opiskelijatapahtumaan ja jäänyt sinne sen jälkeen moikkaamaan perhettä. Tulin maanantaina aamulennolla Ouluun, kävin kotona pudottamassa tavarat ja riensin kello 10:15 alkavalle luennolle. Iltapäivällä kävin kaupassa ja paistoin pannukakkuja vanhan kiltani Peli- ja pannari tapahtumaan tiistaille.

Kolmannella viikolla meillä lähtivät lukkarit käyntiin tositeholla. Toisella viikollahan alkoivat jo kaikki luennot, mutta kolmannella viikolla tulivat mukaan vielä erilaiset harjoitusryhmät yms. Lisäksi meillä oli perjantaina toinen kolmesta nyt syksyllä pidettävästä Logopedi viestijänä-luennosta.

Ensimmäisellä ja toisella viikolla meillä oli mahdollisuus osallistua suunnilleen kolmena tai neljänä iltana viikossa johonkin yhteiseen ohjelmaan tai tapahtumaan. Kolmannella viikolla ei muistaakseni ollut mitään valmiiksi järjestettyä tapahtumaa koulun jälkeen. Tiistaina kuitenkin pidettiin koulupäivän aikana meidän kiltahuoneellamme Communican kahvihetki, missä sai käydä juomassa teetä, kahvia tai mehua ja syömässä pientä makeaa karkkia tai keksiä. Kahvihetkessä myytiin lisäksi meidän ainejärjestömme (Communican) haalarimerkkejä ja siellä oli samaan aikaan paikalla vanhempia opiskelijoita, joita oli kiva moikkailla.

Viikonloppuna tapasimme logopedian fuksien kanssa ensimmäistä kertaa ns. ”omatoimisesti”. Kävimme kahvittelemassa Oulun vaaleanpunaisessa Tähtitornin kahvilassa. Viikolla ei ehtinyt kuitenkaan olla mitenkään tylsää, vaikka valmista ohjelmaa oli vähemmän kuin edellisillä viikoilla. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen hetki kurssien alkamisten jälkeen, kun ainakin itse ehdin ja jaksoin hieman oikeasti tutustua uusiin kursseihimme, niiden sisältöihin ja suoritustapoihin. Tämä viikko oli siis hyvä rako hieman mutustella tulevaa ja jo opittuja uusia käytänteitä. Jos en ollut vielä aikaisemmilla viikoilla ehtinyt stressata ja ahdistua, niin viimeistään tällä viikolla iski pieni paniikki kurssien työmäärästä ja ylipäätään elämän aikataulutuksen hankaluudesta ja toisaalta sen tärkeydestä. Näin jälkiviisaana tiedän sen kuitenkin onneksi helpottavan tuosta, kun asiat selkenevät.

Neljäs opiskeluviikko (23.-29-9.2019):

Neljännellä viikolla lukkarissa ei ollutkaan muuta erikoista, kuin että meillä oli perjantain lisäksi myös torstai tyhjänä luennoista. Maanantaina jäimme koulun jälkeen yliopistolle pelailemaan lautapelejä Communican järjestämään lautapeli-iltaan. Fuksijoukolla pelasimme erän Rappakalja-nimistä lautapeliä. Keskiviikkona pelailin Haluatko miljonääriksi lautapeliä vanhojen opiskelukavereiden kanssa ja torstaina meillä oli Humanistisen killan fuksisuunnistus ympäri Oulun keskustaa. Viikonlopuksi sain itselleni mieluisan vieraan tänne Ouluun Espoosta asti ja lauantaina teimmekin yhdessä päiväretken Haaparantaan Ruotsin puolelle. Kävimme Ikeassa ostamassa minulle muutamia keittiötarvikkeita ja syömässä pitsat Tornion keskustassa.

Ensimmäisiä deadlineja

Kolmannella ja varsinkin tällä neljännellä viikolla meitä kaikkia kuormitti eräs yhteinen iso opiskeluprojekti. Ensimmäisen vuoden opiskelijat suorittavat itsenäisesti kirjatenttinä kurssin: Puhe-elimistön anatomia ja fysiologia. Kurssiin ei kuulu minkäänlaisia luentoja – pelkästään englannin kielinen paksu kirja. Tämä englanninkielinen tenttikirja sekä jo nopeasti lähestyvä kurssin ensimmäinen suoritusmahdollisuus taisivat säikäyttää suurta osaa meistä fukseista. Teimme nopean päätöksen helpottaaksemme työmääräämme: jaoimme tenttikirjan tasan kaikkien fuksien kesken ja sovimme, että jokainen perehtyy omaan alueeseensa ja tekee tästä suomenkielisiä muistiinpanoja kaikkien luettavaksi.

Tuntui aluksi helpottavalta ajatukselta jakaa suomennosprojektia kurssikavereiden kesken. Suomennos kuitenkin osoittautui melko työlääksi prosessiksi ja me olimme sopineet sille melko kunniallisen tavoitepäivämäärän syyskuun loppuun mennessä. Jälkikäteen pohdin, että oliko näin nopealla suomentamisella enemmän hyviä vai huonoja puolia.

Tuntui, että tuo projekti oli monelle melko kuormittava näin heti opintojen alkuun ja ainakin itselläni se häiritsi muihin opintoihin mukaan pääsemistä. Pohdin olisiko projekti kannattanut kuitenkin siirtää myöhemmäksi, koska kurssia ei ole pakko suorittaa heti lokakuussa vaan sille on tenttimahdollisuuksia läpi vuoden aina toukokuuhun asti. Toisaalta nyt se on ainakin tehty ja osa fukseista ilmeisesti yrittää suorittaa kurssin heti pois tässä ensimmäisellä tenttikerralla ja olisi kuitenkin ollut hankalaa aikatauluttaa projekti sopimaan kaikille yhtä hyvin. Ensimmäiseen kuukauteen mahtui vain niin paljon muutakin asiaa, että itselleni tuo oli melko työläs aloitus. Mutta nyt se on takanapäin! Ja ei ole sitä projektia kyllä ikävä. Yritän mahdollisesti kirjoitella lisää tuosta kurssista, kun sen suoritus vain itselläni etenee.

Siinä olikin sitten melkein koko ensimmäinen kuukausi luusien ogopedian opintojen parissa. Aika tuntuu kyllä juoksevan kovaa vauhtia eteenpäin ja pitää oikein yrittää hidastaa sitä, että pysyy kyydissä. Mutta mukavaa on kyllä ollut!

Kolmannen ja neljännen viikon aikataulut:

Tummennetut tunnit edellyttävät pakollista läsnäoloa. Muut tunnit ovat ”vapaahetoisia”. Lisäksi haluan huomauttaa, että vaikka lukkarit näyttävät melko tyhjiltä niin meille kuuluu lisäksi paljon itsenäistä opiskelua, ryhmätöitä sekä itsenäisiä kursseja, mitkä eivät tietenkään näy näissä aikatauluissa. Harjoitusryhmien sijainti lukujärjestyksessä saattaa myös hieman vaihdella eri henkilöillä, koska meitä on jaettu pienempiin ryhmiin.

Maanantai 16.9.

( 10 – 12 ) Suomen kielen rakenne – luento

Tiistai 17.9.

( 8 – 10 ) Suomen kielen rakenne – harjoitusryhmä
( 10- 12 ) Tiedonhankitakurssi
( 12 – 14 ) PRO-ohjaus
( 14 – 16 ) Academic English for Humanities

Keskiviikko 18.9.

( 8 – 10 ) Logopedian peruskurssi
( 10 – 12 ) Yleisen kielitieteen ja fonetiikan peruskurssi – luento
( 14 – 16 ) Suomen kielen rakenne – luento

Torstai 19.9.

( 12- 14 ) Yleisen kielitieteen ja fonetiikan peruskurssi – luento

Perjantai 20.9.

( 10 – 12 ) Logopedi viestijänä – luento

Maanantai 23.9.

( 10 – 12 ) Suomen kielen rakenne – luento
( 16 ) Communican lautapeli-ilta

Tiistai 24.9.

( 8 – 10 ) Suomen kielen rakenne – harjoitusryhmä
( 10- 12 ) Tiedonhankitakurssi
( 14 – 16 ) Academic English for Humanities

Keskiviikko 25.9.

( 8 – 10 ) Logopedian peruskurssi
( 10 – 12 ) Yleisen kielitieteen ja fonetiikan peruskurssi – luento
( 14 – 16 ) Suomen kielen rakenne – luento

Torstai 26.9.

( ei luentoja )
( 18 ) Humanistisen killan fuksisuunnistus

Perjantai 27.9.

( ei luentoja )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: